Saaste on Nostr: O-ou, oksennan taas ajatuksiani pitkästi. Minä kuulun varmasti jollain tasolla ...
O-ou, oksennan taas ajatuksiani pitkästi. Minä kuulun varmasti jollain tasolla tähän lamaantuvien joukkoon. Vaikka ehkä omalla kohdalla on parempi puhua ahdistumisesta ja siitä seuraavasta lamautumisesta. Siltikään en voi kieltää, etteikö syyllistämisellä olisi ollut vaikutusta omaan toimintaan.
Syyllistämisen suurin ongelma itselleni on ollut se, että se ei ole ratkaisukeskeistä, ja ainakin omalla kohdalla se on ollut hyvin mustavalkoista ja epäinhimillistä. Kun minulle sanotaan, että olen huono koska en tee sitä ja tätä, se ei ainakaan itseäni motivoi. Siitä tulee vaan huono mieli. Vuosien saatossa oma kokemus on myös se, että vaikka sitten tekisit mitä käsketään, ihmiset tulevat sen jälkeen sanomaan, että olen edelleen huono koska en tee jotain muuta. Et ole koskaan tarpeeksi hyvä ja syyllistäminen vaan jatkuu.
Olen huomannut, että syyllistämisellä on helposti jopa käänteinen vaikutus. Ihmisen arvottaminen huonoksi tai asioiden kieltäminen tarjoamatta mitään tilalle tuntuu ainakin itsestä hyvin epämotivoivalta. Usein ahdistus on kuitenkin se päällimmäinen tunne. Sellainen hölmö tunne, että minun pitäisi olla kokonaan eri ihminen, ja luopua kaikesta siitä mitä pidän kivana ja joka tuottaa minulle hyvää mieltä. Etenkin kasvisruokailun puolella minua on aina ahdistanut se, että haluaisin lisätä sitä, mutta omista vatsa- ja suolisto-ongelmista johtuen ruokavalion muuttaminen on tosi vaikeaa. Tämä ei syyllistäjiä kuitenkaan kiinnosta, ja se on juuri se epäinhimillinen puoli mistä en pidä. Monet eivät osaa kohdata ihmisiä yksilöinä eivätkä välitä siitä, että ihmiset ponnistavat erilaisista lähtökohdista.
Itse olen huomannut, että etenkin viime vuosina muutoksien tekeminen on tullut helpommaksi, koska keskustelu on ollut kannustavampaa, hyviä esimerkkejä on enemmän, ja ympäristö sekä rakenteet ovat muuttuneet muutosystävällisemmäksi. Kun kaupat merkkaavat vegaaniset ruoat hyllyihin ja niitä on reilusti tarjolla, muutos on paljon helpompaa. Kun näkee junalla matkustavien ihmisten seikkailuja, tajuaa kuinka hauska vaihtoehto se voi olla lentämiselle. Kun ympäristöön ilmestyy koko ajan lisää kuormapyöriä, pyöräileviä ihmisiä ja kaupungit tekevät parannuksia pyöräilyinfraan sekä julkiseen liikenteeseen, autoilun arvo vähenee koko ajan. Sitten on tietysti vielä se, että hyvää tutkimustietoa on tullut niin helposti saataville ymmärrettävässä muodossa. Monesti sen tiedon ohessa on myös opastettu niihin parempiin vaihtoehtoihin.
On paljon helpompaa tehdä muutoksia kun tajuaa, että se ei oikeasti ole kovin vaikeaa. Eikä se ole pelkästään kivoista asioista luopumista ja syyllistämistä. Syyllistämisellä on ollut kyllä rooli omissakin muutoksissa, mutta sen rooli on ollut lähinnä ahdistuksen lisääjä. Sekin on tietysti saanut muutoksia aikaan, mutta ei kovin positiivisella tavalla. Suurimmat muutokset ovat tulleet nimenomaan hyvistä, kannustavista esimerkeistä, jotka eivät odota täydellistä onnistumista.
En tiedä mitä tällä yritin sanoa, mutta sainpahan pääni tyhjäksi 😄
[@husku](https://eliitin-some.fi/@husku)
Syyllistämisen suurin ongelma itselleni on ollut se, että se ei ole ratkaisukeskeistä, ja ainakin omalla kohdalla se on ollut hyvin mustavalkoista ja epäinhimillistä. Kun minulle sanotaan, että olen huono koska en tee sitä ja tätä, se ei ainakaan itseäni motivoi. Siitä tulee vaan huono mieli. Vuosien saatossa oma kokemus on myös se, että vaikka sitten tekisit mitä käsketään, ihmiset tulevat sen jälkeen sanomaan, että olen edelleen huono koska en tee jotain muuta. Et ole koskaan tarpeeksi hyvä ja syyllistäminen vaan jatkuu.
Olen huomannut, että syyllistämisellä on helposti jopa käänteinen vaikutus. Ihmisen arvottaminen huonoksi tai asioiden kieltäminen tarjoamatta mitään tilalle tuntuu ainakin itsestä hyvin epämotivoivalta. Usein ahdistus on kuitenkin se päällimmäinen tunne. Sellainen hölmö tunne, että minun pitäisi olla kokonaan eri ihminen, ja luopua kaikesta siitä mitä pidän kivana ja joka tuottaa minulle hyvää mieltä. Etenkin kasvisruokailun puolella minua on aina ahdistanut se, että haluaisin lisätä sitä, mutta omista vatsa- ja suolisto-ongelmista johtuen ruokavalion muuttaminen on tosi vaikeaa. Tämä ei syyllistäjiä kuitenkaan kiinnosta, ja se on juuri se epäinhimillinen puoli mistä en pidä. Monet eivät osaa kohdata ihmisiä yksilöinä eivätkä välitä siitä, että ihmiset ponnistavat erilaisista lähtökohdista.
Itse olen huomannut, että etenkin viime vuosina muutoksien tekeminen on tullut helpommaksi, koska keskustelu on ollut kannustavampaa, hyviä esimerkkejä on enemmän, ja ympäristö sekä rakenteet ovat muuttuneet muutosystävällisemmäksi. Kun kaupat merkkaavat vegaaniset ruoat hyllyihin ja niitä on reilusti tarjolla, muutos on paljon helpompaa. Kun näkee junalla matkustavien ihmisten seikkailuja, tajuaa kuinka hauska vaihtoehto se voi olla lentämiselle. Kun ympäristöön ilmestyy koko ajan lisää kuormapyöriä, pyöräileviä ihmisiä ja kaupungit tekevät parannuksia pyöräilyinfraan sekä julkiseen liikenteeseen, autoilun arvo vähenee koko ajan. Sitten on tietysti vielä se, että hyvää tutkimustietoa on tullut niin helposti saataville ymmärrettävässä muodossa. Monesti sen tiedon ohessa on myös opastettu niihin parempiin vaihtoehtoihin.
On paljon helpompaa tehdä muutoksia kun tajuaa, että se ei oikeasti ole kovin vaikeaa. Eikä se ole pelkästään kivoista asioista luopumista ja syyllistämistä. Syyllistämisellä on ollut kyllä rooli omissakin muutoksissa, mutta sen rooli on ollut lähinnä ahdistuksen lisääjä. Sekin on tietysti saanut muutoksia aikaan, mutta ei kovin positiivisella tavalla. Suurimmat muutokset ovat tulleet nimenomaan hyvistä, kannustavista esimerkeistä, jotka eivät odota täydellistä onnistumista.
En tiedä mitä tällä yritin sanoa, mutta sainpahan pääni tyhjäksi 😄
[@husku](https://eliitin-some.fi/@husku)