Saaste on Nostr: Lähinepalilaisen omistaja on puhunut varsin avoimesti bisneksistään. Eilen ruokaa ...
Lähinepalilaisen omistaja on puhunut varsin avoimesti bisneksistään. Eilen ruokaa odotellessa rohkenin kysyä, että miten ravintolan alku on lähtenyt käyntiin.
Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu, jossa erityisen kiehtovaa oli kuulla nepalilaisen yrittäjän ajatuksia rakennetusta ympäristöstä.
Hän kertoi, kuinka Suomesta on vaikea löytää ravintolalle sijaintia, joka olisi oikeasti mukava. Joka paikka on täynnä autoja ja meteliä, eikä ihmisille ole sellaista tilaa, jossa voisi hengailla ja viihtyä. He olivat avanneet kesäksi terassin, mutta ei siinä juuri kukaan halua istua automelun ja autoliikenteen aiheuttaman pölyn takia.
Hän kertoi, että olisi kiva, kun ravintoloille olisi sellaisia paikkoja, missä ihmiset voisivat vain hengailla. Hän ajatteli, että tällaiset paikat houkuttelisivat ihmisiä syömään. Kun nälkä yllättää, he olisivat jo valmiiksi lähellä ja olisi yritykselle hyväksi, jos vieressä olisi muutakin toimintaa, joka houkuttelisi ihmisiä. Nyt ravintolaan pitää aina erikseen lähteä.
Hän sanoi, että tietyllä tavalla ostoskeskukset pääsevät lähimmäksi tätä, mutta ne ovat suljettuja, kylmiä, keinotekoisia ja täynnä ankeita ketjuravintoloita. Omistaja oli selvästi ylpeä ammatistaan ja ainakin minulle jäi kuva, ettei hän halunnut profiloitua yrityksellään samaan kategoriaan McDonaldsien ja muiden roskaravintoloiden kanssa.
Itse tietenkin tunsin hänen sanansa sisälläni, sillä tämä on tismalleen se, mitä olen itsekin ajatellut. Minua harmittaa, että Suomen kaupungeista on vuosikymmenten aikana rakennettu käsittämättömän meluisia, saasteisia, harmaita ja epäinhimillisiä autohelvettejä.
Ei tämä ole tietenkään ainut ravintolayrittäjien ahdinkoon vaikuttava tekijä, mutta viihtyisän ja ihmillisen ympäristön kehittäminen varmasti auttaisi asiassa, ja lisäksi se parantaisi suunnattomasti yleistä hyvinvointia.
Minun kävi jotenkin sääliksi yrittäjää, sillä ravintolan henkilökunta, palvelu ja ruoka on timanttista. Kaikki ovat aina niin hyväntuulisia. Siellä on kaikki se, mitä ravintolalta haluan.
Ympäristö, jossa se sijaitsee, on vaan ihan surkea. Kun ihmiset menevät sinne, syöminen on suoritus. Siksi yritys pyörii lähes yksinomaan pikaisesti ruokansa hengittävien lounasasiakkaiden varassa, jotka eivät todennäköisesti ehdi edes nauttia ruoasta sen ansaitsemalla tavalla.
Kukaan ei eksy ravintolaan vahingossa, sillä alue on harmaata asfalttiaavikkoa, jossa kukaan täysijärkinen ihminen ei vietä vapaaehtoisesti aikaansa. Kukaan ei eksy ravintolaan siksi, että sattuisi kävelemään ravintolan ohi. Tätä ei tapahdu, koska kukaa ei ylipäätään halua kävellä alueella. Siellä ei ole ihmiselle mitään ja sieltä halutaan pois mahdollisimman nopeasti, karkuun autojen aiheuttamaan melua ja pölyä. Se on alue, joka on rakennettu peltilaatikoille ja niiden mahdollisimman nopeaan liikuttamiseen.
Ei ole yllätys, että bisneksen pyörittäminen on vaikeaa, jos ympäristö on suunniteltu siihen, että sen ohi voi ajaa mahdollisimman nopeasti.
Minusta tässä häviää kaikki, mutta juuri tuolla hetkellä harmitti eniten yrittäjän puolesta.
#kaupunkisuunnittelu #jalankulku #ravintolat
Tästä seurasi mielenkiintoinen keskustelu, jossa erityisen kiehtovaa oli kuulla nepalilaisen yrittäjän ajatuksia rakennetusta ympäristöstä.
Hän kertoi, kuinka Suomesta on vaikea löytää ravintolalle sijaintia, joka olisi oikeasti mukava. Joka paikka on täynnä autoja ja meteliä, eikä ihmisille ole sellaista tilaa, jossa voisi hengailla ja viihtyä. He olivat avanneet kesäksi terassin, mutta ei siinä juuri kukaan halua istua automelun ja autoliikenteen aiheuttaman pölyn takia.
Hän kertoi, että olisi kiva, kun ravintoloille olisi sellaisia paikkoja, missä ihmiset voisivat vain hengailla. Hän ajatteli, että tällaiset paikat houkuttelisivat ihmisiä syömään. Kun nälkä yllättää, he olisivat jo valmiiksi lähellä ja olisi yritykselle hyväksi, jos vieressä olisi muutakin toimintaa, joka houkuttelisi ihmisiä. Nyt ravintolaan pitää aina erikseen lähteä.
Hän sanoi, että tietyllä tavalla ostoskeskukset pääsevät lähimmäksi tätä, mutta ne ovat suljettuja, kylmiä, keinotekoisia ja täynnä ankeita ketjuravintoloita. Omistaja oli selvästi ylpeä ammatistaan ja ainakin minulle jäi kuva, ettei hän halunnut profiloitua yrityksellään samaan kategoriaan McDonaldsien ja muiden roskaravintoloiden kanssa.
Itse tietenkin tunsin hänen sanansa sisälläni, sillä tämä on tismalleen se, mitä olen itsekin ajatellut. Minua harmittaa, että Suomen kaupungeista on vuosikymmenten aikana rakennettu käsittämättömän meluisia, saasteisia, harmaita ja epäinhimillisiä autohelvettejä.
Ei tämä ole tietenkään ainut ravintolayrittäjien ahdinkoon vaikuttava tekijä, mutta viihtyisän ja ihmillisen ympäristön kehittäminen varmasti auttaisi asiassa, ja lisäksi se parantaisi suunnattomasti yleistä hyvinvointia.
Minun kävi jotenkin sääliksi yrittäjää, sillä ravintolan henkilökunta, palvelu ja ruoka on timanttista. Kaikki ovat aina niin hyväntuulisia. Siellä on kaikki se, mitä ravintolalta haluan.
Ympäristö, jossa se sijaitsee, on vaan ihan surkea. Kun ihmiset menevät sinne, syöminen on suoritus. Siksi yritys pyörii lähes yksinomaan pikaisesti ruokansa hengittävien lounasasiakkaiden varassa, jotka eivät todennäköisesti ehdi edes nauttia ruoasta sen ansaitsemalla tavalla.
Kukaan ei eksy ravintolaan vahingossa, sillä alue on harmaata asfalttiaavikkoa, jossa kukaan täysijärkinen ihminen ei vietä vapaaehtoisesti aikaansa. Kukaan ei eksy ravintolaan siksi, että sattuisi kävelemään ravintolan ohi. Tätä ei tapahdu, koska kukaa ei ylipäätään halua kävellä alueella. Siellä ei ole ihmiselle mitään ja sieltä halutaan pois mahdollisimman nopeasti, karkuun autojen aiheuttamaan melua ja pölyä. Se on alue, joka on rakennettu peltilaatikoille ja niiden mahdollisimman nopeaan liikuttamiseen.
Ei ole yllätys, että bisneksen pyörittäminen on vaikeaa, jos ympäristö on suunniteltu siihen, että sen ohi voi ajaa mahdollisimman nopeasti.
Minusta tässä häviää kaikki, mutta juuri tuolla hetkellä harmitti eniten yrittäjän puolesta.
#kaupunkisuunnittelu #jalankulku #ravintolat