Saaste on Nostr: Surullista se on siksi, että elämme maailmassa, jossa haaveille ja unelmille on ...
Surullista se on siksi, että elämme maailmassa, jossa haaveille ja unelmille on maksumuuri. Sen sijaan, että nuoret (ja me kaikki) haaveilisimme niistä asioista, joita oikeasti kaipaamme, haaveilemme sen maksumuurin ylittämisestä ja keinoista, jotka sen mahdollistavat. Monet eivät edes osaa haaveilla muusta, koska elämme pienestä pitäen rahasta riippuvaisessa ympäristössä.
Jossain määrin surullista on myös se, että kun kuoleman äärellä olevia vanhuksia on tutkittu ja kyselty heidän katumuksiaan, joukossa on toistuvasti se, että tuhlasi elämäänsä töiden tekemiseen sekä rahan ja omaisuuden haalimiseen. Tietyllä tavalla nuoret haaveilevat siitä, mitä tulevat vanhempana katumaan.
Tietenkin ymmärrän syyt tähän kaikkeen. Ymmärrän myös sen, ettei nämä haaveet ole yksinomaan huonoja. Silti tulee fiilis, ettei (me aikuiset) nähdä metsää puilta.
Olemme niin syvällä kapitalistisessa, raha edellä kulkevassa yhteiskunnassa, että rahasta unelmointi nähdään hyveenä, koska "sitähän se elämä on". Elämässä pärjääminen ei ole jonkinlainen perusoikeus vaan haaste, joka vaatii suorittamista. Ei nähdä sitä ongelmaa, että meillä on maksumuuri elämälle, pärjäämiselle ja haaveille.
Minusta siinä on jotain dystooppista. Ja surullista. Etenkin kun samaan aikaan nuoret näkemät rahan haaveidensa suurimmaksi esteeksi.
En tietenkään tarkoittanut, että kaikkien on pitäisi heittää hanskat tiskiin ja tanssia käsikädessä niityillä Kumbayata laulaen. Kunhan vain pohdin, että jotain surullisia elementtejä tuossa selvityksessä on. Ainakin minusta ☺️
Jossain määrin surullista on myös se, että kun kuoleman äärellä olevia vanhuksia on tutkittu ja kyselty heidän katumuksiaan, joukossa on toistuvasti se, että tuhlasi elämäänsä töiden tekemiseen sekä rahan ja omaisuuden haalimiseen. Tietyllä tavalla nuoret haaveilevat siitä, mitä tulevat vanhempana katumaan.
Tietenkin ymmärrän syyt tähän kaikkeen. Ymmärrän myös sen, ettei nämä haaveet ole yksinomaan huonoja. Silti tulee fiilis, ettei (me aikuiset) nähdä metsää puilta.
Olemme niin syvällä kapitalistisessa, raha edellä kulkevassa yhteiskunnassa, että rahasta unelmointi nähdään hyveenä, koska "sitähän se elämä on". Elämässä pärjääminen ei ole jonkinlainen perusoikeus vaan haaste, joka vaatii suorittamista. Ei nähdä sitä ongelmaa, että meillä on maksumuuri elämälle, pärjäämiselle ja haaveille.
Minusta siinä on jotain dystooppista. Ja surullista. Etenkin kun samaan aikaan nuoret näkemät rahan haaveidensa suurimmaksi esteeksi.
En tietenkään tarkoittanut, että kaikkien on pitäisi heittää hanskat tiskiin ja tanssia käsikädessä niityillä Kumbayata laulaen. Kunhan vain pohdin, että jotain surullisia elementtejä tuossa selvityksessä on. Ainakin minusta ☺️