Asta on Nostr: Mulla on ollut viime vuosina sellainen olo, et oon rajoittanut itseäni ja yrittänyt ...
Mulla on ollut viime vuosina sellainen olo, et oon rajoittanut itseäni ja yrittänyt olla "normaali", vaikka sydän kaipaa älytöntä nörtteilyä. Lontoossa vietettyjen nörtteilyn kulta-aikojen jälkeen takaisin Suomeen muuttaminen oli yksinäistä ja luulen, että yritin pienentää itseäni että olisin helpommin lähestyttävä. Asiaa ei auttanut se, että masennusoireilun vuoksi en osannut etsiä itselleni uusia ystäviä, ja hain hyväksyntää ja seuraa lähinnä tinderin kautta. (Vaikka sieltäkin onnistuin löytämään lähinnä awkward geek -asteikon tyyppejä.)
Nykyisen puolisoni tapasin, koska juttelin hänen kanssaan kirjoista OkCupidissa, mutta en ole hänenkään kanssaan uskaltanut täysin heittäytyä nörtteilyn ytimeen.
Vasta viimeisen vuoden aikana on herännyt ajatus siitä, et voisin uskaltaa taas innostua asioista ja olla välittämättä siitä, että ne voivat olla jonkun mielestä typeriä ja lapsellisia. Jos puolisoni saa maalata ja rakentaa miniatyyreja ja leikkiä niillä sotaa ilman että kukaan vähättelee, niin enköhän minäkin jumalauta voi tehdä Wirt-asun ja pukea sen päälleni Tampere Kupliiseen. (Tai jotain, en minä tiedä.)
Ehkä hiusten leikkaaminen oli ensimmäinen askel siihen suuntaan, että voisin olla taas vähän enemmän oma itseni ja sekoilla menemään ilman huolia. Se tekisi mielenterveydellekin ihan hyvää.
Ihan oikeasti häiritsee se, että en näytä siltä miltä sisällä tuntuu. Kukaan ei tiedä että oon oikeasti ikuinen ernu koska en näytä siltä enää. 💔
Nykyisen puolisoni tapasin, koska juttelin hänen kanssaan kirjoista OkCupidissa, mutta en ole hänenkään kanssaan uskaltanut täysin heittäytyä nörtteilyn ytimeen.
Vasta viimeisen vuoden aikana on herännyt ajatus siitä, et voisin uskaltaa taas innostua asioista ja olla välittämättä siitä, että ne voivat olla jonkun mielestä typeriä ja lapsellisia. Jos puolisoni saa maalata ja rakentaa miniatyyreja ja leikkiä niillä sotaa ilman että kukaan vähättelee, niin enköhän minäkin jumalauta voi tehdä Wirt-asun ja pukea sen päälleni Tampere Kupliiseen. (Tai jotain, en minä tiedä.)
Ehkä hiusten leikkaaminen oli ensimmäinen askel siihen suuntaan, että voisin olla taas vähän enemmän oma itseni ja sekoilla menemään ilman huolia. Se tekisi mielenterveydellekin ihan hyvää.
Ihan oikeasti häiritsee se, että en näytä siltä miltä sisällä tuntuu. Kukaan ei tiedä että oon oikeasti ikuinen ernu koska en näytä siltä enää. 💔