Ilona on Nostr: Avaan tätä vielä vähän lisää, kun tootti kerran sai huomiota. ...
Avaan tätä vielä vähän lisää, kun tootti kerran sai huomiota. Henkilökohtainen palvelu on todella tärkeää, mutta siinä on tasoja. Se ei tuo juurikaan lisäarvoa, piippaatko ne kirjat ihan itse viivakoodinlukijan läpi, vai teenkö sen minä.
Automaatti on (meidän nykyisen kirjastojärjestelmän puutteiden takia) nopeampi lainaamisessa kuin minä. Palauttamisessa se automaatti taas on luotettavampi kuin minä, koska siltä ei mene kymmenen eri asiakkaan eri suuntiin menevät pinot sekaisin ja unohdu satunnaisesti palauttaa jokin niistä, eikä se koita *samaan aikaan* hoitaa muutakin asiakaspalvelua. Automaatit myöskin vähentää kirjojen fyysistä nostelua siinä määrin, että aika monta kymmentä työvuotta säästyy, kun ei menekään nivelet rikki työntekijöillä.
Sillä välin kun minä en tee manuaalista piip-piip-piip-työtä, koska koneet osaavat sen ihan hyvin, ehdin palvelemaan henkilökohtaisesti ja huolella esimerkiksi tällaisissa asioissa.
* Selittämään suomea vasta opettelevalle pakolaiselle, miten kirjasto toimii, ja siinä samalla havainnoin ja kyselen että voin esitellä hänelle palveluita, joita hän ei olisi ikinä osannut itse kysyä. Tilaan hänelle lopuksi varta vasten kirjoja omalla äidinkielellä, kun hänet passitettiin kirjastoon lähinnä vain tulostamaan joku virallinen paperi.
* Koostan kirjalistan sosiaalitoimelle, josta pyydettiin kirjoja eri-ikäisille lastensuojelun asiakkaille vaikeista aiheista avuksi niiden käsittelyyn. Tai opiskelijalle, joka tekee tukimateriaalia lastenpolin palliatiivisen osaston potilaille ja heidän läheisilleen. Tai lista voi olla kehityspsykologian täydennyskoulutuksen oheislukemisto eri-ikäisten lasten ja nuorten elämän kuvauksesta. Kerään kirjakassin päiväkodille, joka tarvitsee tietyn ikäisille aineistoa tunnetaitokasvatukseen, tai kenties alakoulun opettajalle joka tarvitsee tietyn tasoisille oppilaille sopivia englanninkielisiä romaaneja.
* Käyn läpi kokoelmaa ja päätän, mitkä Will Eisnerin sarjakuvateoksista säilytetään, varastossa vai avokokoelmassa, mitä kieliversioita niistä on saatavilla, mitkä niistä palvelevat juuri meidän asiakkaitamme. Siirrän menneiden vuosien nuortenkirjaklassikoita varastoon ja arvioin siinä samalla, ketkä kirjailijat ovat lainamäärien, tunnettuuden, kulttuurisen merkittävyyden, paikallisuuden ja monen muun seikan perusteella ansainneet koko tuotannon säilyttämisen, ketkä taas "näytteenomaisesti", ja mitkä teokset siihen "näytteenomaiseen" kokoelmaan sitten sisällytetään. Koitan saada kuvakirjakokoelman mahtumaan hyllyihin, kun sen vaatima tila aaltoilee ympäri vuoden ja saman verran pitää poistaa kuin tulee uutta (tuhansia!), ja jokaista kirjaa poistaessa harkitsen kuntoa, lainamääriä, kirjailijaa, kuvittajaa, onko tästä aiheesta tarpeeksi aineistoa, käsitteleekö se täsmäaihetta uniikilla tavalla, saisiko tätä lisää jostain, pitäisikö tätä säästää yksi vai kymmenen kappaletta, onko tämä päiväperho vai klassikko, kysytäänkö tätä tiettyä kirjaa tai tätä aihetta vai onko tämä yhdentekevä opus...
* Käyn läpi saatavilla olevaa aineistoa nepsylainaamoa varten, valitsen mitä tulostettavaa materiaalia meille otettaisiin sinne ja mistä sitä löytää, miten se pitää käsitellä, täytyykö ja saako ulkonäköä muokata, mitä kirjoja tilaisin juuri tätä varten, kenelle suunnattuun pakettiin minkäkin laittaisi ja millä saatesanoilla, miten lainaamon esinepaketit koostettaisiin, ollaanko muistettu kattavasti kaikki nepsylainaamon mahdolliset asiakasryhmät...
* Etsin tarinaa, jonka asiakas muistaa lapsuudestaan hatarasti ja osittain väärin. Aineisto on vanhaa tai muuten sellaista, että kuvailutiedoista ei välttämättä ole paljon apua. Mietin millä kaikilla tavoin asiakas voisi muistaa väärin, ehkä kirjassa olikin vihreä kettu eikä sininen karhu? Kaivelen useamman kollegan aivoja, kyselen tarkentavia kysymyksiä joiden asiakas ei ole edes osannut ajatella ehkä auttavan, tihrustan varaston hyllyjä ja tietokantojen selauslistoja ja ulkomaisia kirjallisuusfoorumeita. Lopulta joko teen ihmeteon ja löydän tarinan, tai sitten asiakas vastaa että hei mä löysinkin sen jo, se oli [kirja joka on ristiriidassa asiakkaan alkuperäisen kertoman kanssa].
* Asiakaspalvelussa etsin kirjaa 14-vuotiaalle joka ei ole innostunut lukemisesta, 6-vuotiaalle joka juuri opettelee, 9-vuotiaalle joka tarvitsee sopivantasoisen runokirjan lukudiplomiin, lukiolaiselle joka tarvitsee koulua varten kertomuksen joka sijoittuu jonnekin muualle kuin Eurooppaan tai Amerikkaan ja on sopivan tasoinen tekstiltään ja sisällöltään, toisen lukiolaisen äidille joka on saanut epämääräisen kuvauksen lapseltaan tästä samasta tehtävästä ja yrittää auttaa, 12-vuotiaalle jonka äiti kertoo tämän haluavan jotain "samantyyppistä kuin Babysitters Club" mutta lopulta tyttö itse valitsee silmät kiiluen Nälkäpelin, Kevätuhrit sekä They both die at the endin englanniksi. Haen luokan kanssa vierailulle tulleille edgyistä edgyimmille kasiluokkalaisille heidän pyytäessään Taisteluni varastosta, näytän heille hyllyn jossa on Mussolinin elämäkerta, mutta matkalla myös räjäytän yhden mielen sillä, kun kerron että tottakai saatte lainata aikuisten puolelta mitä haluatte jos nuorten aineisto ei kiinnosta, ja saan toisen ihan oikeasti pysähtymään ja ajattelemaan kun noukin hyllystä esille myös Anne Frankin päiväkirjan ja kehotan tutustumaan myös toisenlaiseen kertomukseen ajasta.
...kaikki tämä ylläoleva voi mahtua YHTEEN TYÖVIIKKOON, ja listaa voisin jatkaa vielä hyvin, hyvin pitkään. Nämä on kaikki oikeita esimerkkejä mun töistä, suuri osa viimeisen kuukauden ajalta. Koneet ja tietokannat ovat mulle aivan välttämättömiä välineitä, mutta näitä hommia ei mikään kone tai algoritmi tai "tekoäly" ihan lähivuosina tee. Huomaatte ehkä, että kaikki kuvaamani hommat ovat juurikin sitä henkilökohtaista palvelua, ihmisen kohtaamista, vaativat empatiaa ja havainnointia ja sellaista tietojen yhdistämistä mihin kone ei pysty. Joten, rakkaat asiakkaat. Käyttäkää niitä automaatteja ja antakaa mulle mahdollisuus käyttää työaikani, tarmoni ja osaamiseni näihin muihin kohtaamisiin ja palveluihin sen sijaan, että olen koneen jatke joka sanoo PIIP ja siirtää kirjoja.
#kirjastot #kirjasto #kirjastotyö
Automaatti on (meidän nykyisen kirjastojärjestelmän puutteiden takia) nopeampi lainaamisessa kuin minä. Palauttamisessa se automaatti taas on luotettavampi kuin minä, koska siltä ei mene kymmenen eri asiakkaan eri suuntiin menevät pinot sekaisin ja unohdu satunnaisesti palauttaa jokin niistä, eikä se koita *samaan aikaan* hoitaa muutakin asiakaspalvelua. Automaatit myöskin vähentää kirjojen fyysistä nostelua siinä määrin, että aika monta kymmentä työvuotta säästyy, kun ei menekään nivelet rikki työntekijöillä.
Sillä välin kun minä en tee manuaalista piip-piip-piip-työtä, koska koneet osaavat sen ihan hyvin, ehdin palvelemaan henkilökohtaisesti ja huolella esimerkiksi tällaisissa asioissa.
* Selittämään suomea vasta opettelevalle pakolaiselle, miten kirjasto toimii, ja siinä samalla havainnoin ja kyselen että voin esitellä hänelle palveluita, joita hän ei olisi ikinä osannut itse kysyä. Tilaan hänelle lopuksi varta vasten kirjoja omalla äidinkielellä, kun hänet passitettiin kirjastoon lähinnä vain tulostamaan joku virallinen paperi.
* Koostan kirjalistan sosiaalitoimelle, josta pyydettiin kirjoja eri-ikäisille lastensuojelun asiakkaille vaikeista aiheista avuksi niiden käsittelyyn. Tai opiskelijalle, joka tekee tukimateriaalia lastenpolin palliatiivisen osaston potilaille ja heidän läheisilleen. Tai lista voi olla kehityspsykologian täydennyskoulutuksen oheislukemisto eri-ikäisten lasten ja nuorten elämän kuvauksesta. Kerään kirjakassin päiväkodille, joka tarvitsee tietyn ikäisille aineistoa tunnetaitokasvatukseen, tai kenties alakoulun opettajalle joka tarvitsee tietyn tasoisille oppilaille sopivia englanninkielisiä romaaneja.
* Käyn läpi kokoelmaa ja päätän, mitkä Will Eisnerin sarjakuvateoksista säilytetään, varastossa vai avokokoelmassa, mitä kieliversioita niistä on saatavilla, mitkä niistä palvelevat juuri meidän asiakkaitamme. Siirrän menneiden vuosien nuortenkirjaklassikoita varastoon ja arvioin siinä samalla, ketkä kirjailijat ovat lainamäärien, tunnettuuden, kulttuurisen merkittävyyden, paikallisuuden ja monen muun seikan perusteella ansainneet koko tuotannon säilyttämisen, ketkä taas "näytteenomaisesti", ja mitkä teokset siihen "näytteenomaiseen" kokoelmaan sitten sisällytetään. Koitan saada kuvakirjakokoelman mahtumaan hyllyihin, kun sen vaatima tila aaltoilee ympäri vuoden ja saman verran pitää poistaa kuin tulee uutta (tuhansia!), ja jokaista kirjaa poistaessa harkitsen kuntoa, lainamääriä, kirjailijaa, kuvittajaa, onko tästä aiheesta tarpeeksi aineistoa, käsitteleekö se täsmäaihetta uniikilla tavalla, saisiko tätä lisää jostain, pitäisikö tätä säästää yksi vai kymmenen kappaletta, onko tämä päiväperho vai klassikko, kysytäänkö tätä tiettyä kirjaa tai tätä aihetta vai onko tämä yhdentekevä opus...
* Käyn läpi saatavilla olevaa aineistoa nepsylainaamoa varten, valitsen mitä tulostettavaa materiaalia meille otettaisiin sinne ja mistä sitä löytää, miten se pitää käsitellä, täytyykö ja saako ulkonäköä muokata, mitä kirjoja tilaisin juuri tätä varten, kenelle suunnattuun pakettiin minkäkin laittaisi ja millä saatesanoilla, miten lainaamon esinepaketit koostettaisiin, ollaanko muistettu kattavasti kaikki nepsylainaamon mahdolliset asiakasryhmät...
* Etsin tarinaa, jonka asiakas muistaa lapsuudestaan hatarasti ja osittain väärin. Aineisto on vanhaa tai muuten sellaista, että kuvailutiedoista ei välttämättä ole paljon apua. Mietin millä kaikilla tavoin asiakas voisi muistaa väärin, ehkä kirjassa olikin vihreä kettu eikä sininen karhu? Kaivelen useamman kollegan aivoja, kyselen tarkentavia kysymyksiä joiden asiakas ei ole edes osannut ajatella ehkä auttavan, tihrustan varaston hyllyjä ja tietokantojen selauslistoja ja ulkomaisia kirjallisuusfoorumeita. Lopulta joko teen ihmeteon ja löydän tarinan, tai sitten asiakas vastaa että hei mä löysinkin sen jo, se oli [kirja joka on ristiriidassa asiakkaan alkuperäisen kertoman kanssa].
* Asiakaspalvelussa etsin kirjaa 14-vuotiaalle joka ei ole innostunut lukemisesta, 6-vuotiaalle joka juuri opettelee, 9-vuotiaalle joka tarvitsee sopivantasoisen runokirjan lukudiplomiin, lukiolaiselle joka tarvitsee koulua varten kertomuksen joka sijoittuu jonnekin muualle kuin Eurooppaan tai Amerikkaan ja on sopivan tasoinen tekstiltään ja sisällöltään, toisen lukiolaisen äidille joka on saanut epämääräisen kuvauksen lapseltaan tästä samasta tehtävästä ja yrittää auttaa, 12-vuotiaalle jonka äiti kertoo tämän haluavan jotain "samantyyppistä kuin Babysitters Club" mutta lopulta tyttö itse valitsee silmät kiiluen Nälkäpelin, Kevätuhrit sekä They both die at the endin englanniksi. Haen luokan kanssa vierailulle tulleille edgyistä edgyimmille kasiluokkalaisille heidän pyytäessään Taisteluni varastosta, näytän heille hyllyn jossa on Mussolinin elämäkerta, mutta matkalla myös räjäytän yhden mielen sillä, kun kerron että tottakai saatte lainata aikuisten puolelta mitä haluatte jos nuorten aineisto ei kiinnosta, ja saan toisen ihan oikeasti pysähtymään ja ajattelemaan kun noukin hyllystä esille myös Anne Frankin päiväkirjan ja kehotan tutustumaan myös toisenlaiseen kertomukseen ajasta.
...kaikki tämä ylläoleva voi mahtua YHTEEN TYÖVIIKKOON, ja listaa voisin jatkaa vielä hyvin, hyvin pitkään. Nämä on kaikki oikeita esimerkkejä mun töistä, suuri osa viimeisen kuukauden ajalta. Koneet ja tietokannat ovat mulle aivan välttämättömiä välineitä, mutta näitä hommia ei mikään kone tai algoritmi tai "tekoäly" ihan lähivuosina tee. Huomaatte ehkä, että kaikki kuvaamani hommat ovat juurikin sitä henkilökohtaista palvelua, ihmisen kohtaamista, vaativat empatiaa ja havainnointia ja sellaista tietojen yhdistämistä mihin kone ei pysty. Joten, rakkaat asiakkaat. Käyttäkää niitä automaatteja ja antakaa mulle mahdollisuus käyttää työaikani, tarmoni ja osaamiseni näihin muihin kohtaamisiin ja palveluihin sen sijaan, että olen koneen jatke joka sanoo PIIP ja siirtää kirjoja.
#kirjastot #kirjasto #kirjastotyö