What is Nostr?
Saaste /
npub1yq7…l2jw
2024-06-06 05:57:38
in reply to nevent1q…zn75

Saaste on Nostr: Oma ajatukseni on hyvin samankaltainen. Jos kaiken vanhempien hoitamisen jälkeen ...

Oma ajatukseni on hyvin samankaltainen. Jos kaiken vanhempien hoitamisen jälkeen heidän rahoistaan jää jotain käyttämättä, toki minä sen lopun voin veljeni kanssa jakaa ja olen siitä kiitollinen ☺️

Koetan lähinnä välttää sitä, että saisin perinnöksi joutavaa krääsää, jolla en tee mitään, tai vaihtoehtoisesti mökkejä ja asuntoja, joista koituu vain kuluja (ja joilla en myöskään tee mitään). Näen paljon järkevämmäksi muuttaa sen fyysisen omaisuuden rahaksi siinä kohtaa kun vanhempani eivät niitä voi itse hyödyntää. En halua myöskään sitä, että vanhempani säästelevät rahaa minua varten jos sillä rahalla voisi parantaa ja ylläpitää heidän hyvinvointiaan.

Omalla kohdalla tilanne on lisäksi se, ettei minulla ole velkoja eikä myöskään jälkikasvua. Ensimmäistä voi toki tulevaisuudessa tulla, mutta jälkimmäistä ei. Lisäksi voin taloudellisesti paljon paremmin kuin vanhempani. Perheeni on aina ollut hyvin pienituloinen joten ei heillä ole edes isoa omaisuutta jota jakaa.

Kaikista näistä syistä johtuen toivon, etteivät he turhaan pihtailisi omaisuuttaan etenkään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Minulla on kaikkea mitä tarvitsen ja olen paljon iloisempi siitä, että he käyttävät rahansa omaan hyviinvointiin ja voivat elää viimeiset elinvuotensa mahdollisimman laadukasta elämää ☺️
Author Public Key
npub1yq7tnylzex2qtr086rvf903zeg2c3ef2f0phhff2nuwef67nqacsyll2jw