What is Nostr?
Saaste /
npub1yq7…l2jw
2024-05-23 05:53:07
in reply to nevent1q…5p5f

Saaste on Nostr: Voin puhua vain omasta puolestani, mutta itselleni FB oli vuosikaudet kaikista ...

Voin puhua vain omasta puolestani, mutta itselleni FB oli vuosikaudet kaikista tärkein väline paitsi kommunikoida ihmisten kanssa, niin myös tärkein väylä olla sosiaalisesti menossa mukana. Ajatus tilin sulkemisesti tuntui kirjaimellisesti siltä, varmistaisin sillä olevani lopun elämääni yksin ja jääväni kaikesta muustakin yhteiskunnan toiminnasta ulkopuolelle.

Todellisuus oli se, että minun suurin ongelma parin ensimmäisen viikon aikana oli se, että käsi hakeutui vaistomaisesti jokaisessa tyhjässä välissä kännykkään ja etsimään FB-sovellusta, jota siellä ei enää ollut. Sekin refleksi lakkasi lopulta.

Kaikki ne pelot siitä tilin sulkemisesta osoittautuvat ainakin omalla kohdalla ihan turhiksi. En ole sieltä lähdettyäni kaivannut mitään koko palvelussa eikä sieltä lähteminen on harmittanut yhtään kertaan. Sama on pätenyt kaikkiin muihinkin palveluihin (instagram, linkedin jne), joskaan niiden kohdalla se side ei alunperin ollut läheskään niin vahva kuin FB:n kohdalla.

Menetin tunnusten sulkemisessa yhteyden aika moneen ihmiseen, mutta näin jälkeinpäin katsottuna mitään todellista yhteyttä ei ollut olemassakaan. Se oli enemmän FB:n muodostama illuusio jonkinlaisesta yhteydestä. Ne oikeat yhteydet kyllä pysyivät FB:stä huolimatta.

Mutta tämä vain oma kokemus. Muilla voi olla hyvin erilaisia ☺️
Author Public Key
npub1yq7tnylzex2qtr086rvf903zeg2c3ef2f0phhff2nuwef67nqacsyll2jw