Saaste on Nostr: Ehkä työ on vähän väärä sana, mutta kyllä se ainakin itseltäni vaatii vaivaa ...
Ehkä työ on vähän väärä sana, mutta kyllä se ainakin itseltäni vaatii vaivaa ja aktiivisuutta.
Meillä on kummallakin iso oman tilan tarve. Se vaatii aika paljon "työtä", että mahdutaan olemaan yhdessä eikä poljeta tarpeettomasti toisen varpaille.
Koen itse myös arjen epäkohdista puhumisen aktiiviseksi tekemiseksi. Vaatii effortia, että häiritseviin asioihin tartutaan ajoissa eikä anneta niiden kasvaa suhteettoman suureksi. Toisaalta turha nipottaminenkaan ei ole hyvästä, joten omia ajatuksia ja tunteita pitää työstää.
Tunnen useita parisuhteita, jotka ovat ikään kuin kuihtuneet kasaan siksi, että toinen on muuttunut päivänselväksi tai yhdentekeväksi. Sekin vaatii aktiivista osallistumista, ettei ala pitää toista päivänselvyytenä, mutta sen lisäksi muistaa myös näyttää sen.
Me olemme kaksi introverttia, minä "pahempi" kuin puoliso. Jos vaan jäämme lorvaileman omiin maailmoihimme, saatamme helposti etääntyä. Siksi olen itse koettanut pitää huolen siitä, että aktiivisesti järjestän jotain yhteistä tekemistä ja yhteisiä hetkiä. Se vaatii vähän vaivaa, että poistuu siltä omalta luontaiselta alueelta ja alkaa suunnitella jotain yhteistä.
Sitten on tietysti ne hetket kun tulee riitaa. Olisi hirveän helppo jäädä vaan mököttämään tai harrastamaan jonkinlaista kyräilyä, mutta koetan aina muistuttaa itseäni, että on parempi aktiivisesti korjata se tilanne juuri nyt eikä antaa sen venyä.
Ehkä nämä ovat monille asioita, jotka sujuvat itsestään, mutta ainakaan minulle ne eivät sitä ole. En minä niitä työksi kutsu, mutta ei tämä itsellä toimisi ilman omaa aktiivista tekemistä. En ole luontaisesti sellainen parisuhdeihminen. Tai ihmisten ihminen, heh 😄
Kuten Massive Attack runoilee Teardrop-biisissä: "Love, love is a verb. Love is a doing word" ☺️
Meillä on kummallakin iso oman tilan tarve. Se vaatii aika paljon "työtä", että mahdutaan olemaan yhdessä eikä poljeta tarpeettomasti toisen varpaille.
Koen itse myös arjen epäkohdista puhumisen aktiiviseksi tekemiseksi. Vaatii effortia, että häiritseviin asioihin tartutaan ajoissa eikä anneta niiden kasvaa suhteettoman suureksi. Toisaalta turha nipottaminenkaan ei ole hyvästä, joten omia ajatuksia ja tunteita pitää työstää.
Tunnen useita parisuhteita, jotka ovat ikään kuin kuihtuneet kasaan siksi, että toinen on muuttunut päivänselväksi tai yhdentekeväksi. Sekin vaatii aktiivista osallistumista, ettei ala pitää toista päivänselvyytenä, mutta sen lisäksi muistaa myös näyttää sen.
Me olemme kaksi introverttia, minä "pahempi" kuin puoliso. Jos vaan jäämme lorvaileman omiin maailmoihimme, saatamme helposti etääntyä. Siksi olen itse koettanut pitää huolen siitä, että aktiivisesti järjestän jotain yhteistä tekemistä ja yhteisiä hetkiä. Se vaatii vähän vaivaa, että poistuu siltä omalta luontaiselta alueelta ja alkaa suunnitella jotain yhteistä.
Sitten on tietysti ne hetket kun tulee riitaa. Olisi hirveän helppo jäädä vaan mököttämään tai harrastamaan jonkinlaista kyräilyä, mutta koetan aina muistuttaa itseäni, että on parempi aktiivisesti korjata se tilanne juuri nyt eikä antaa sen venyä.
Ehkä nämä ovat monille asioita, jotka sujuvat itsestään, mutta ainakaan minulle ne eivät sitä ole. En minä niitä työksi kutsu, mutta ei tämä itsellä toimisi ilman omaa aktiivista tekemistä. En ole luontaisesti sellainen parisuhdeihminen. Tai ihmisten ihminen, heh 😄
Kuten Massive Attack runoilee Teardrop-biisissä: "Love, love is a verb. Love is a doing word" ☺️